Harmaa selkä maailmalle käännettynä, hän istuu pianonsa ääreen.
Valuttaa kaiken mitä enää annettavaa on, kaikuna sen kauniiseen ääneen.
Seurana valkoinen kaappikello, kuin morsian valkoisiinsa puettu.
Sydämen paikalla heiluri, hiljaa kuuntelee, ei kerro milloin päivät viimeiset on luettu.
Sydän taottu, rautainen, lopun tulosta jaksaa muistuttaa.
Se kyllä tulee, hetki hetkeltä maailman paino harteilla enemmän nukuttaa.
Mitään sanottavaa ei enää vuosikausiin, tarinat sadat jo useita kertoja kerrottu.
Mutta ääni pianon ei ikäänny, sen puheessa soi vanhan mieli ruumiiseen vangittu.
Illan tullen käy vuoteelleen nukkumaan, miettien josko huomista ei tulisikaan?
Aamulla aikaa kysyy, vastausta ei saa, päivä samanlainen taas toista seuraa.
Piano odottaa.
Kello muistuttaa.
Runoja satuja vitsejä ja laulun sanoja: AarreRunot.com
|
Kirjoituksen herättämiä ajatuksia, kommentteja, kehuja, rakentavaa palautetta ...
0 kommenttia (kommentoi)