Kun heräsin, näin Sinut
väsyneenä, yösi valvoneena.
Toisiimme katseemme pysähtyivät,
hetkeksi kiitäväksi tarrautuivat.
Näin tuskasi,
kyyneleisistä silmistäsi sielusi.
Miksi apuni epäsit Rakkaani, Luotettuni?
Eikö tuska raastanut kylliksi,
jotta avuttomuudesta päässeet olisimme?
Auringon noustessa jälleen nukahdit,
neuvottomana seuraamaan hengitystäsi jäin.
Päiväksi tahtoni oli,
saapua tuskasi keventäjäksi.
Pyyhin mielestäni pimeyden tulevan,
ystäväjoukon suuren, niin surevan.
Olit Iloni, Elämäni
Rakkaani, Kaikkeni.
En ole katkera Sinulle,
vaan Elämälle, Elämän Luojalle.
Sille Saatanan parjaajalle.
Runot sadut vitsit ja laulujen sanat: AarreRunot.com
|
Kirjoituksen herättämiä kommentteja, ajatuksia, rakentavaa palautetta, kehuja ...
1 kommenttia (kommentoi)Tämä on hyvin vanha kirjoittamani runo, joka tuo yhä tunteet pintaan kun sen luen, yhä surren.
Johtuen siitä että runo on täyttä elämää.
Kommentoija: Elsa . Kommentti lähetetty: 10.09.2015 14:56 | #892